Kas niin, armaat
lukijamme, Paulan pyynnöstä Walituksen Expertti eli Anna kertoo
teille nyt siitä, kuinka VR petti meidät ja Charles de Gaulle ei
ole hyvä juttu. Pitäkää mielessä se, että Paula vastaa blogin
asiasisällöstä joten olen vapaa kaikista asiallisuuden kahleista.
Kuten jo ehkä
arvasittekin, Oulu ei vieläkään ole ponnisteluista huolimatta
noussut minkäänlaiseksi kulttuurikohteeksi eikä suureksi
keskukseksi maailmalla, ellei oteta huomioon tiettyjä uskonnollisia
lähtökohtia, joten suoria lentoja välillä Oulu-Minnesota on aika
vähän. Itseasiassa niitä ei ole yhtään, kuten kultivoituneet
lukijamme varmasti jo päättelivät. Siispä meidänkin on ensin
suunnattava sinne, mistä kaikki paha on saanut alkunsa, eli
Helsinkiin. Mietin ainakin itse, kun kaikkia lippumahdollisuuksia
vielä tutkittiin, että voisimme jopa mennä Kööpenhaminan kautta.
Blue1:lla oli muistaakseni niihin aikoihin se vitsikäs
mainoskampanja, jonka iskulauseena oli "Why go through HEL?"
Sitä mietin minäkin. Kuitenkaan lippuekspertti Paula ei havainnut
hinnoissa kovin suurta eroa kun vertailukohteena oli tämä HEL joten
Köpiksen reissu jäi tekemättä ja suuntaammekin parin kuukauden
päästä Helv-- Helsinkiin.
Oulustahan pääsee
Helsinkiin tavalla jos toisella. Kuitenkin lennot ovat nykyään niin
halpoja ja mm. Blue1:lla on halpoja nuorisolippuja, että kyseinen
vaihtoehto kimmelsi mielissä ykkösenä. Bussilla ei ainakaan pitkiä
matkoja nykyään kulje enää kovin moni, eikä se meilläkään
ollut kovin varteenotettava vaihtoehto, sillä matka olisi ollut
pitkä ja puuduttava ja kaiken lisäksi vielä aika kallis. Bussilla
olisi toki päässyt suoraan lentokentälle, mutta kun koitimme
katsoa aikatauluja, ei niitä ollut saatavilla.
Aikatauluja emme
olisi edes kaivanneet, ellei olisi käynyt ohraisesti juna- ja
lentolippujen kanssa. Junahan on henkilökohtainen ystäväni niiltä
ajoilta kun kuljin Turusta Liminkaan kerran kuussa tapaamaan tuota
morsiota, ja vaikka moni valittaa kaikesta valtion rautateiden
toiminnasta, olen aina vaalinut sydämessäni yhtä junapaikkaa.
Kuitenkin junat ovat valitettavan usein myöhässä, tai liian
kylmiä, tai ihmiset ovat ärsyttäviä, tai matka on liian pitkä
tai yhtä jos toista, joten lentoliput pitivät yhä ykkössijaa
mielissämme. Vaan kuinkas sitten kävikään.
No sittenhän kävi
niin että lentoja ei mennytkään. Helsingistä piti lähteä
matkaan puoli yhdeksän aikoihin aamulla, joten toiveikkaana
ajattelimme että lennämme samaisena aamuna vielä Helsinkiin, sillä
eihän se ole kuin tunnin lento. Moisia lentoja ei olekaan - siis
sellaisia, jotka lentävät Oulusta Helsinkiin niin että siellä on
hyvissä ajoin ennen puoli yhdeksää. No jaa, totuuden nimessä on
sanottava että kyllä me sitten yhdessä vaiheessa jotakin kautta
bongattiin jokin Air Francen(?!) lento joskus kuudelta aamulla, mutta
arvatkaapa vaan oliko hinnassa muutama nolla liikaa. No yks ainaki
oli liikaa. Aamulla sinne siis ei lennettäisi. Illan viimeinen lento
oli sekin johonkin ihan vammaiseen aikaan kentällä, jossa olisi
sitten pitänyt yöpyä tai ainakin saada monta tuntia kulumaan (sori
kaikki, en muista yksityiskohtia enää) ellei olisi halunnut nukkua,
joten juna alkoi vaikuttaa parhaalta vaihtoehdolta.
Vaan HAH HAH.
Liput olivat pöyristyttävän kalliit! Kaksi opiskelijaa,
edestakaisin Oulun ja Helsingin välillä - melkein 160 euroa! Kaiken
kukkuraksi olisimme olleet Helsingissä joskus yhdeltä yöllä,
koska aamun juna olisi taas ollut siellä liian myöhään, joten yö
kentällä olisi ollut edessä. Sitäpaitsi olisimme olleet yhdeltä
yöllä vasta siellä juna-asemalla, josta olisi ollut vielä kallis,
45 minuutin bussimatka kentälle. Ja ihan kuin tämä ei vielä
riittäisi, pitää ottaa huomioon se, että junamatka on pitkä.
Ensin seitsemän tuntia junassa, sitten melkein tunti bussissa,
sitten monta tuntia kentällä.. Ja vasta sitten lentokoneeseen,
jossa kuluukin koko seuraava päivä! Kyllä siinä olis
pakaralihakset kovilla. Kuvitelkaa vaan tilanne, jossa saavutaan
Minnesotaan tuollaisen matkan jälkeen. Paulasta ei olis jäljellä
kun jotakin tosi nälkäistä, väsynyttä ja pahantuulista. Enkä
mäkään olis paljon paremmassa kuosissa.
No mitäs sitte
tehdään? Lentoa ei mene aamulla eikä ihan illallakaan, juna on
tyhmä ja kallis, eikä bussi ole sen fiksumpi kun ei ole niitä
aikataulujakaan. Paulalla asuu kyllä sukulaisia Helsingissä ja
minulla ystäviä, jos niiden luo majoittuisi? Vai pitääkö vaan
luovuttaa ja maleksia siellä kentällä? EI, sillä super-Paula
vetäisi jostakin sellasen diilin ettei siitä vaan voinut
kieltäytyä.
Vaihtoehtoina oli
siis juna/lentokone ja hotelliyöpyminen tai muiden vaivoiksi
meneminen. Kallista kallista kallista ja inhottavaa. Paulaa niin
vaivaannuttaa vaivata toisia ja minä olen pihimpi kuin Roope Ankka.
Mutta Paulapa esitteli sitten seuraavanlaisen vaihtoehdon: lennetään
Helsinkiin lähtöä edeltävänä päivänä halvalla, yövytään
lentokentän vieressä olevassa hotellissa halvalla, ja lähdetään
aamulla. Hotelliyöpymiseen kuuluu ilmainen kyyti kentälle ja kaiken
lisäksi hotellin vieressä on Jumbo, johon voi mennä viettämään
aikaa. Ja parasta tässä on se, että tämä kaikki tuli maksamaan
vähemmän kuin ne kirotut junaliput. Ihan oikeasti, vähemmän! Toki
asiaan vaikutti se, että Supersaver-sivuston
asiakkaana Paulalle oli siunaantunut sellainen kuponki, jolla sai
alennusta kun osti lentoliput ja hotellivarauksen samasta paikasta.
Siinä säästyi muutama kymppi. Mut SILTI, kamoon, VR.
Ehkä mä sitte
kerron siitä Charles de Gaullesista joku toinen kerta ku tästä
tuli jo näin pitkä enkä oikeastaan jaksa enää kirjottaakaan.
Olkoon tämän tarinan opetus se, että aina kannattaa odottaa kunnes
Paula vetäsee ässät hihasta.
Nähhään,
toivoo Anna
