Seuraa
seikkailijoidenne ensimmäinen kollaboraatio, sillä ANNA ja PAULA kertovat teille nyt matkasta Amerikkaan, osa 1. Ottakaatten huomioon, että tämä on mitä luultavimmin ennen kaikkea kuvapostaus, eli
Annan naamojen postaus, sillä Paula oli kameran takana ja Anna usein
sen edessä. Pahoittelen.
Aloitimme
matkamme lentämällä Oulusta Helsinkiin aamulla seitsemän aikaan,
mikä luonnollisesti oli paras idea koskaan. Ei ainakaan väsyttänyt.
Mikäli olette lukeneet edellisen avautumiseni tulevan matkamme
osalta, ymmärtänette ongelman - lentoja ei siis mennyt parempana
ajankohtana. Eipä tainnu mennä juniakaan. Luonnollisesti kumpikaan
meistä ei jättänyt mitään viime tippaan, joten unta saatiin
runsaanlaisesti pitkälle yöhön venähtäneen pakkailun
takia. Toim.huom. PLUS, sä värjäsit mun hiuksia! Tv. Paula
 |
| Kuva otettu kahvin runsaan nauttimisen jälkeen. Ei auttanut. |
Siinä
sitten istuttiin silmät kirveltäen Picnic-kahvilan kovanpuoleisilla
soffilla, viereisestä telkkarista tuli jotakin aivan käsittämättömän
kamalaa, eli heppaohjelma ja pikakävelyä, jota Paula tsiigaili sillä
välin, kun eräs koitti uinahtaa hetkeksi. Läheisessä pöydässä
istuskeli joukko japanilaisia, joita kyylättiin ja salakuunneltiin
enemmän, kuin oli kohteliasta, mikä oli tapaus myös ohi vilahtaneen
saksalaisen pojan kanssa. Muistaakseni sillä oli ongelmia
tyttöystävän kanssa. Jossain vaiheessa siirryttiin terminaalin
eteen odottamaan - lähtöön oli vielä noin kaks tuntia. Toim.huom.
Se oli ka-ma-LAA.
 |
| Siinä se on! Kauniissa maisemmassa liikkuu pahaa- avistamattomien hölmöjen saalistaja... |
Lennoista
ei ole paljoa positiivista sanottavaa. Lyhyestä lentoajasta (3 h ja
6 h) huolimatta tuntui siltä, että sinistä penkkiä oli puolessa
välissä tuijotettu ikuisuus, nälkä oli, kylmäkin oli, ja jano,
muttei oikein viitsinyt juoda, kun sitten olisi pitänyt könytä
vessaan sen vieressä puuskuttavan, ison miehen ohi. Icelandairin
koneissa oli onneksi vastakkaisen tuolin selkämyksessä näyttö,
jota kautta sai katsoa ilmaiseksi elokuvia ja sen sellaista.
Icelandairin muuten valitsimme siksi, että sillä on sellainen
vuotuinen kampanjapläjäys jolla pääsee Reykjavikistä
suhteellisen halvalla Amerikaan, vaikka tänä vuonna liput olivatkin
huomattavasti kalliimmat, kuin viime vuonna. Paulan huomautuksesta
mainittakoon, että ainoa huono puoli on se, että ruoka maksaa
lennoilla. Ja mikä mahtava huomautus tuo olikaan, sillä siitä
pääsemme seuraavaan valituksen aiheeseen.
RUOKA
LOPPUI! Juuri kun Paula heilutteli Visaa lentoemännän nokan edessä
niin, että silmissä vain kasvisrullat vilkkuivat, emonen sanoi meille
raukoille, jotka istuimme aivan lentokoneen takaosassa, että nou kän
duu.
Lentomme
Helsingistä Keflavikin kentälle oli kai vähän myöhässä, sillä
kentällä meitä hoputettiin aika lailla terminaalista toiseen ja
NAPS vain, Paula varastettiin ylimääräiseen turvatarkastukseen. Tuominen oli
jokseenkin ihmeissään kummallisella ja uudella kentällä: lento oli pian lähdössä, kartanlukija oli hukassa ja USA:n
viranomaiset tuota kartanlukijaa tutkivat samalla, kun
lentokenttävirkailijat vuoroin sanoivat, että joo, menepä sinä vain
odottamaan sinne oven ulkopuolelle, tai oho, mitäs sinä vielä
täällä teet, eikös sun lento kohta lähde, tai jotakin muuta yhtä
mukavaa. Itseäni ihmetytti lähinnä se, miksi vain toinen meistä
tutkittiin. Olinhan minä ihan yhtä vaarallinen, ellen vielä
enemmänkin! Toim.huom. "Sillä minulla on tapana sanoa
väärät asiat väärässä paikassa..."
No,
Paula sai onneksi huikattua, että ala ääliö jo juosta, äläkä
odottele siellä oven takana, jossa muuten odotteli myös muuan
toinen nainen, joka oli amerikkalainen ja aivan pihalla kaikesta.
Tietysti siinä vaiheessa kun OMA TYTTÄRENI OMG on tuolla
tutkittavana, oli kaikki loukkaus häntä itseään kohtaan. Sain
selitettyä naikkoselle, että ota muidu iisisti, tämä on sun oman
maan tekosia, eikä ne sillä mitään tee, ku nää on randomilla
otettu, kyl te kohta pääsette kotia. Nainen sitten jatkoi siitä
kysymällä, et ai jaa, mistäs sinä sitte olet, ootko täältä
Islannista vai Amerikasta, johon vastasin, että eiku kuule Suomesta.
Sitten seurasi matkakertomus, jonka yhteenvetona sanottakoon, että
Helsingistä ei ainakaa kovin tykätty, eikä kyllä muutenkaa
Euroopasta, pliis, päästä äkkiä kotiin.
No,
pääsimme kuitenkin Amerikan ihmemaahan ja heti seuraavana aamuna
oli aikainen herätys sekä bussimatka State Fairille. Toim.huom.
State Fair on joka vuosi järjestettävä suuri Minnesotan
markkinatapahtuma, jossa on huvipuisto, konsertteja ja paljon ruokaa.
State Fairhän on aivan pahamaineisen tunnettu siitä, että
kaikki ruoka on paitsi uppopaistettua, myös tikun päässä. Söimme
mm. Big Fat Bacon on a Stick - eli iso pekoni tikunnokassa. Sitä ei
oltu kyllä uppopaistettu, mutta hyväähän tuo oli. Siellä myytiin
myös uppopaistettua voita! HYI. Toim.huom. Ja hampurilaisia ja
suklaapatukoita uppopaistettuna ja se ihana, kahden ihmisen pään
kokoinen sipuli, jonka söimme neljästään alta aikayksikön.
Meidän lemppari tämän Onion Blossomin lisäksi oli Cheese
Curds, eli sellaisia juustonpalasia luonnollisesti uppopaistettuna.
 |
| Inhoon näitä kuvia. Hyvvää oli silti. |
State
Fair kestää useamman päivän ja ihmisiä siellä on aivan
sairaaaasti, vaan on sitä tavaraakin. Siellä oli kaikkea ihan
ihmeellistä - hennatatuointeja, mönkijöitä, koiranäyttely,
agilitykisat, maatilaosio, sisustus- ja rakentamisosio, yhteislaulua... Niin, ja
siellä jaettiin eräässäkin paikassa ilmaisia raskaustestejä!
 |
| Alue oli noin 20 kertaa näin suuri. Tai 200. Yhdessä päivässä ei millään ehtinyt katsoa kaikkea. |
Tämän
jälkeen ei mitään kauhean suuria tapahtumia ollutkaan, vaikka
kaikennäköistä kivaa tehtiinkin - käytiin mm. Levin töissä
Avedalla (Aveda on siis sellainen valtava yritys, joka valmistaa
ekologisia kauneustuotteita. Oltaisiin saatu sieltä kesätöitäkin,
mutta Amerikkaan ei noin vain lähdetäkään töihin.) ja
shoppailemassa ihan liikaa, sekä leffassa, mutta niistä kerrotaan joku
toinen kerta, sillä tämäkin postaus on jo näin pitkä.
Lopuksi
kuitenkin tarjoilemme teille vielä kuvan, joka on otettu noin 10
minuuttia sen jälkeen, kun saavuimme kotiin. Meillä oli ollut Ville
ja Krista pitämässä huolta kissasta ja kodista matkamme ajan ja
kämppä oli ihanan siisti, kun astuttiin ovesta sisälle, mutta
sitten...
 |
| Rahat meni. Tavarat tuli. Tuodahan saa vain 400 dollarin edestä. |
Toivoopi Anna ja toim.huom.-Paula
