Viimeiset päivät!

Mä ajattelin nyt paketoida tämän matkan myös virtuaalimaailmaan loppuun asti. Ollaan nyt oltu kotona viikko ja vasta nyt tuntuu siltä, että jaksaa ehkä kohta aloittaa taas normaalin elämän. Miksi aina tuntuu että kaipaa lomaa lomasta?

Meidän toiseksiviimeisin kokonainen päivä oli oikeastaan tosi mukava. Vietettiin se Annan ja Rachelin kanssa kolmestaan, käytiin Byerly'sissä, sellaisessa vähän hienommassa ruokakaupassa (ehkä voisi verrata Stockmannin Herkkuun, tosin mä sanoisin Byerly'sin olevan astetta hienompi ja suuri se ainakin on). Kipattiin myös mukaan Taco Bellit (oli pakko!) ja mentiin Rachelin yksiöön hengaamaan hetkeksi. Se on tosi söpö paikka, harmi kun olin ladannut kameran akun, mutta unohtanut laittaa akun takaisin kameraan sisälle... ja koko päivä meni tyhjällä kameralla! En siis saanut kuvaa mistään. Lopulta kuitenkin lähdettiin vielä kerran Mall of Americalle, vaikka kaikki vähän mietiskelivät rahan vähyyttä. Oltiin kuitenkin tehty parit palautukset aiemmin, joten tilille oli ilmaantunut ylimääräistä rahaa, joten... eihän kiusausta voinut vastustaa! Oli kuitenkin maanantai ja jo keskiviikkona lähti lento takaisin. Tavattiin siellä myös Rachelin ystävä Alex. En tiedä miten paljon miespuolinen henkilö nautti meidän shoppailupaikoista, mutta Rachelin sanojen mukaan, me ei aiota pysähtyä tai muuttaa suunnitelmia vain siksi, että hän on mukana!

No, mitä sitten ostettiin viimeisena shoppailukertana? Sitä kai luulisi että kaikki paikat on jo nähty eikä mitään tartu mukaan? VÄÄRIN. Käytiin Forever 21:ssa (vaatekauppa), josta kumpikin löysi kaikenlaista mukavaa, samoin Old Navystä (toinen vaatekauppa). Ostarin kakkoskerrosta kiertäessä kävin vielä nappasemassa mukaani vaikka mitä pientä, esim. juurikin sellaisen legendaarisen ison pöllökorun, joita pyörii netissä ainakin joka paikassa. Oli myös hauskaa ja hieman ärsyttävää löytää esimerkiksi Claire'sista (korukauppa) samoja koruja, kuin Suomesta voi löytää vaikkapa Glitteristä. Miten voikin olla, että olin juuri ottanut mukaani ne korut, joita sai myös Minnesotasta?

Tiistaina oli taas Katien koulupäivä ja haluttiin tietysti mennä mukaan. Ne muutamat tunnit olivat meille myös mukavaa kaksinkeskistä aikaa, eli toisin sanoen pystyimme puhumaan suomea ja kirjoittamaan läppärillä omia juttuja ilman, että piti ottaa myös muita huomioon. Kolmisen tunnin jälkeen käytiin vielä kiertelemässä St. Paulia ympäriinsä ja rakastuttiin siihen kaupunkiin entistä enemmän. Jamba Juice oli taas liian hyvää (pirtelöitä ja smoothieita, mmm, niin ihanan tuoretta), vaikka viereisen leipomon työntekijät vähän aiheuttivatkin meissä harmitusta ja suoranaista ärsytystä. Istuimme nimittäin heidän puolellaan rakennusta ja he supisivat keskenään siitä, että meidät pitäisi heittää pihalle, kun emme ole ostaneet heiltä mitään. Harmi vain, että Anna, joka oli juuri tiskillä tilaamassa itselleen skonssia, kuuli keskustelun ja sai osakseen tylyä asiakaspalvelua joka tapauksessa.

Miksi me ei voitaisi muuttaa St. Pauliin?! Se on jotenkin tosi hurmaava kaupunki. Se on tarpeeksi iso ollakseen iso, toisaalta tosi pieni Amerikan mittakaavalla, joten paikka on täynnä yhteisöllisyyttä ja yhteisiä projekteja. Joka paikassa oli esimerkiksi kylttejä, joissa kehotettiin kierrättämisen lisäksi muihin ekologisiin tekoihin. Eräskin ilta St. Paulin lähiössä käppäiltäessämme, huomattiin, että katuun oli upotettu runoja. (Tämä oli myös sama kerta, kun ohitsemme pyöräili kaksi teinipoikaa, jotka huusivat peräämme: "You're gay!" Sen kai piti olla loukkaus ja liittyä jotenkin siihen, että kyseisellä alueella oli paljon homojen oikeuksia näkyvästi kannustavia asukkaita.) En tiedä, jotenkin tämä kaupunki hurmasi niin minut kuin Annankin, Katiekin on jo lämmennyt ajatukselle, että siellä olisi todellakin mukavaa asua. Voi itku ja hammastenkiristys. Ehkä nostankin vain isot määrät opintolainaa ja painun opiskelemaan sinne?

Viimeisenä iltana käytiin tietysti myös ravintolassa syömässä, kuinkas muutenkaan. Valittiin vähän hienompi paikka, joka kyllä nyt harmittaa, sillä yhteen ruokailuhetkeen käytimme yhteensä enemmän rahaa kuin normaalisti viikossa. No, kerran sitä eletään! Harmi vain, että Anna ei jaksanut syödä pitsastaan (kyllä, hienoissakin paikoissa on hienoja pitsoja) edes puolia ja se herkku jäi sitten Katien ja Levin käytettäväksi jääkaappiin. Itse vetelin urheasti taconi (kyllä, hienoja tacojakin saa hienoista paikoista) loppuun. Onneksi koko päivänä ei oltu syöty mitään muuta, joten ei tarvinnut kierriskellä kotiin.

Emmehän me edes kotiin menneet saman tien. Katie ei olisi millään halunnut lopettaa päivää ja iltaa, enkä ihmettele tietenkään. Käytiin vielä Wal-Martissa (se oli ainoa paikka, joka oli tuohon aikaan enää auki muutamien ruokakauppojen lisäksi) ja ainahan sieltä jotain mukaan lähtee. Käytiinköhän koskaan missään niin, ettei oltaisi ostettu edes jotain sieltä? Tuskinpa! Byerly'sistäkin ostettiin jälkiruoat, brownieseja ja suklaakakkua. Hmm.

Tämä merkintä on kyllä melko pitkä ja tylsä, sori vain siitä! Kuvatkin ovat kamerassa piilossa ja akku on taas loppunut. Anna voisikin kirjoittaa vielä oman näkemyksensä matkustamisesta takaisin, sillä välillä ainakin näpsin kuvia Chicagon lähiöistä. Sekin kaupunki oli tosi kiva... Mutta keskiviikon ja torstain seikkailuista sitten myöhemmin! Näiden loppujuttujen kirjoittaminen on kai vähän enemmän meille itsellemme kuin kellekään muulle. Ehkä muistetaan tämä matka vielä vuosienkin jäkeen paremmin, kun ollaan muistettu kirjoittaa melkein jokaisesta päivästä jotain.

Kaiken kaikkiaan matka Amerikkaan ja Katien luokse oli mielestäni onnistunut. Tehtiin vaikka mitä, käytettiin paljon rahaa, syötiin maukasta ruokaa ja koettiin edelleen kaikkea uutta, miten pientä tahansa. Kotiin oli tietysti ihanaa tulla, kuten aina minkä tahansa matkan jälkeen. Täällä tuntuu kaikki niin pieneltä, jopa meidän asunto ja huonekalut näyttivät nukkekodin tavaroilta ensimmäiset hetket. On se hassua! Pysyn tietysti Katien ja Rachelin, sekä muun perheeni ja amerikkalaisten kavereitteni, kanssa yhteydessä jatkuvasti netin välityksellä, joten se auttaa pahimpaan ikävään. Mutta, kuten Anna varmasti kertoo seuraavan päivityksen aikana, tämä ehkä oli viimeinen matka, jonka me teemme yhdessä... vähään aikaan. Lähemmäs 30 tuntia stressaavassa ympäristössä ei tehnyt hyvää kummankaan hermoille, varsinkin kun toinen valittaa vieressä omasta mielestä aivan typeristä asioista. Hahaha. Toisaalta, nyt matkakuume alkaisi kohota kohti Iso-Britanniaa... jos täältä joskus vielä ulkomaille lähdetään, se tulee varmasti olemaan seuraava kohde. (No, älä koskaan sano 'ei koskaan' ja sitä rataa.)

Mukavaa, että jaksoitte lukea meidän ruokapäivityksiä! Haha! Blogin tilastojen katsominen oli erityisen hauskaa puuhaa. On tänne muutamat ihmiset eksyneet googlen kauttakin mitä hauskimmilla hakusanoilla. Ehkäpä vastaan niihin kiperiin kysymyksiin vielä joskus...


Arkeen hiljalleen pailailee
Paula ja nukkuvat kissat

Viimeinen viikonloppu.

Huh, mikä viikonloppu! Ei siksi, että oltaisiin tehty vaikka mitä ja juostu pää kolmantena jalkana joka paikkaan... oikeastaan aivan päin vastoin. En kuitenkaan mene sen kummemmin yksityiskohtiin, sillä yksityiskohtia ei oikeastaan ole. Ollaan kyllä ajeltu pitkin ja poikin ja olen tullut siihen lopputulokseen, että St. Paul olisi mahtava paikka asua. Miten tänne voisi muuttaa?

Meidän lähtö kuitenkin lähenee. Ylihuomenna pitäisi taas matkustaa miljoona tuntia. Tällä kertaa meillä on muistaakseni vähän hienommat koneet, joten matkan pitäisi olla ihan ok. Saa nähdä. Mulla on myös kolme kirjaa mukana.

Nyt pitäisi yrittää miettiä onko kaikki tuliaiset ostettu ja mahtuisiko laukkuun vielä pari sipsipussia ja jos mahtuu, kannattaako niitä edes ostaa. Nyt alkaakin olla viimeiset hetket ostaa yhtään mitään. Jos SINÄ kaipaat jotain Ameriikasta niin ilmottelepa niin sehän voi olla, että saatamma jopa tuoda sen mukanamme.

Tänään näen vielä kerran Rachelia ja huomenna mennään vielä kerran Katien kouluun. Ehkä käydään vielä kerran Taco Bellissä. Sitten rukoillaan että 23 kg ei tule liian nopeasti täyteen.

Toivottavasti Suomessa ja Oulussa ei ole liian kylmä. Ollaan kolme viikkoa oltu joka päivä lähempänä kolmeakymmentä astetta kuin kahtakymmentä, joten vähän voi tulla vilu. Mutta jospa vielä tämän ja huomisen ollaan LOMALLA.

Nyt menen herättämään Annan ja Katien. Mulla on nimittäin nälkä.

- Paula