Koska olen mukava ihminen, kirjoitan teille jälleen. Samalla mukavuuslinjalla jatkaen aionkin nyt päättää erään aloittamani asian, eli kertoa maailman typerimmästä paikasta, Charles de Gaullen lentokentästä. Myös jotakin muuta eeppistä valitusta saattaa seurata, jälleen kerran ilman asiallisuuden taakkaa.
Ranskan ja Pariisin puolella Charles on kovinkin pidetty ja juhlittu hahmo, jonka kunniaksi on nimetty jos jonkinlaista, mm. puisto ja sitten tämä kirottu lentokenttä. Paikat eivät kuitenkaan ole miehen maineen veroisia käsitykseni mukaan, sillä tämä umpiranskalainen kenraali taisteli paitsi ensimmäisessä, myös toisessa maailmansodassa ja sotien jälkeen päätti politisoida oikein urakalla. Menkää tsekkaamaan wikipediasta vaikka jos ette tiedä miehestä ja olette kiinnostuneita. Sanottakoon että hänet mm. mielletään Ranskan vapauttajaksi, joten ihan Matti Meikäläinen mies ei ollut, vaikka Matti Meikäläisen lentokenttä olisikin paljon parempi nimi ainakin noin keskivertokentälle. Ja jos menette wikipediaan niin hakekaapa samalla nettisanakirjasta ranskan sana gaule... Hehehehe. Muistakaa et siinä on kyllä sitte vaan yks l.
No niin, siis. Jokainen joka on moiselle lentokentälle joskus mennyt, on varmasti jo kaukaa kiinnittänyt huomiota sen erikoiseen muotoon. Ensiksi sitä ajattelee että hei waude, hauskaa ja siistiä, paljon donitseja päällekkäin, tämähän innovatiivista. Sitten mieli muuttuu. Charles de Gaullen kenttä muodostuu toistensa päälle pinotuista renkaista (eli niistä mainitsemistani donitseista), jotka muodostavat siis kunkin kerroksen. Kerroksesta toiseen turisti pääsee näiden renkaiden keskellä kulkevia liukuportaita pitkin. Kätevää, eikö vain! No ei todellakaan.
Ongelma on tämä: lentokenttä on todella kiireinen, itseasia Euroopan kiireisimpiä. Se on ympyrän muotoinen. Se on suuri. Siinä on monta kerrosta. Se on Ranskassa. Juuri kun ajattelee, ettei ympyrästä voi tehdä sokkeloa, huomaa olevansa väärässä. Jos esimerkiksi sattuu saapumaan terminaaliin, joka on väärällä puolella kolmannen kerroksen donitsirengasta, joutuu matkaamaan toiselle puolelle päästäkseen liukuportaisiin (ruuhkassa), menemään toiseen kerrokseen, matkaamaan taas toiselle puolelle jos tuuri kävi eikä viereinen liukuporras menekään alaspäin, vain jotta voi saapua hämmentävään ja kellarimaiseen ensimmäiseen kerrokseen, jossa muistaakseni oli neuvonta, jossa kukaan ei puhunut englantia silloin kun itse siellä kävin. Mikäli joku kovin lentokentästä pitää ja on ollut siellä viimeaikoina ja todennut homman toimivaksi niin hyvä, mutta itselläni ei tilanne ollut moinen.
Kun saavuimme, oli myöhä. Meidän piti päästä nopeasti hotelillemme, sillä lennot olivat myöhässä. (Ylläripylläri - Charles de Gaullin kautta lentäneiden tarinoita kuunnellessani en ole havainnut yhdenkään näistä lennoista olleen ajallaan.) Matkalaukkujemme kanssa oli myös jotain häikkää, niitä ei ensin tahtonut millään kuulua ja muistaakseni ne olivatkin jääneet Helsinkiin. Paula varmaan korjaa jos olen ihan väärässä. Kuitenkin me kaksi suomalaista, ranskaa taitamatonta koitimme jotenkin saada selville laukkujemme kohtaloa, ja sen jälkeen kun olimme selvinneet labyrintistä ensimmäiseen kerrokseen ja jotenkin ymmärtäneet mitä nyt piti tehdä, koitimme tietysti vihdoin päästä hotellille.
No. Ei ollut helppo juttu. Paula oli jostain lukenut että itse lentokentältä pitäisi olla metroasema ja helppo pääsy Ranskan mainioihin metroihin ja RER-juniin. Löysimme jostain uloskäynnin ja katselimme pimeään, kävelimme ympyränmuotoista tietä hetken ja päättelimme ettei se ole täällä ulkona ainakaan se asema. Sitten palasimme sisälle ja muistaakseni menimme johonkin kellarikerrokseen, jossa kulki sellainen kuskiton shuttle. Ajattelin että no mainiota, me ollaan nyt paitsi myöhässä, myös hukassa, eikä täällä ole henkilökuntaa, ja SÄ, Paula, oletat että MÄ menen tässä hullussa maassa tohon kuskittomaan pötkelöön, tietämättä mihin se menee?!
No, minä sitten menin. Päädyimme muutamien ahdistaviem vaiheiden jälkeen sinne Gare de Lyonin isolle metroasemalle. Vai olikohan se se. Tai sitten se oli joku muu, mut iso se oli kuitenkin! Huomatkaa ettei meillä ollut lippua metroon kummallakaan, oli yö, meillä ei ollut käteistä rahaa juuri ollenkaan, emmekä edelleenkään puhuneet ranskaa. Vaikka olin lähestulkoon taivaassa siitä että pääsimme donitsista pois, ei homma ollut selvä. Mutta ei siitä sen enempää, se on eri juttu.
Charles de Gaullen kenttä sijaitsee noin 23 kilometriä Pariisista, eli ihan kävellen sinne ei riemukaarelta lähdetä. Kyseinen alue on nimeltään Roissy-en-France, josta syystä kenttääkin sanotaan joskus Roissyksi. Arvatkaa, miten mukavaa oli, kun tätä ei tiennyt ja opasteissa luki vaan että Roissy. Kun tutustuu kentästä kertoviin nettisivuihin, tuntuu että paikkahan toimii kuin junan vessa, kaikki onnistuu ja kaikkea on ajateltu, mutta näin ei vain ollut. Jostain syystä esimerkiksi vaihtoajat ovat usein hyvin lyhyet tällä kentällä, joka totuuden nimissä kattaa muutakin kuin vain ne donitsit. Mm. terminaalien välillä on bussikuljetus. Mutta siinäpä taas yksi loistava arkkitehtuaalinen ominaisuus, nämä terminaalit! Terminaali 2 koostuu kuudesta eri rakennuksesta!
Sitten pudotan sen kaikkein ärsyttävimmän megapommin: laukut. Ne ovat aina, aina myöhässä jos vaihto on Charles de Gaullen kentällä. Samankaltaisia argumentteja voi kuulla hyvin helposti muilla lentokentillä, muistaakseni meitä kerran Suomessa varoiteltiin tästä asiasta.
Kun Katie viimeisimmän kerran tuli Suomessa käymään, hänellä oli vaihto Charles de Gaullessa. Vaihtoaikaa oli tunti. Kone ei juuri ollut myöhässä, mutta se oli niin iso ja niin täynnä niin tärkeitä ihmisiä, että Katie ei päässyt hyvissä ajoin pois ja joutui odottamaan melkein koko tunnin vain koneesta poispääsyä, saatika sitten mitään muita vaihtoon kuuluvia hommia. Kun Katie sitten meni tiedustelemaan jäljellä olevia vaihtoehtoa, häntä ei haluttu auttaa ja mikään ei tuntunut olevan lentoyhtiön vika. Lentoyhtiö oli muuten Air France, jonka jokainen Lentoturmatutkinta-ohjelmaa seurannut tuntee. Yhtiö siis aikatauluttaa huonosti (jonka olemme mekin huomanneet lippuja katsellessamme), ei halua auttaa asiakastaan ja kaiken kukkuraksi sen lentokoneet syöksyvät turmion tielle. JA se käyttää tätä donitsi-lentokentää!
Loppujen lopuksi Katie joutui odottamaan kentällä noin 9 tuntia, ja kaikesta vaivasta hän sai palkakseen yhden ruokakupongin, jolla sai jonkun sämpylän. Kun hän kysyi olisiko hänen jollain tapaa mahdollista ilmoittaa meille ettei olisi tulossa Suomeen ihan niin äkkiä kuin luultiin, ratkaisuksi tarjottiin maksullista internet-yhteyttä. Kun Katie kyseli laukkujen perään, tympeä virkailija oli vain tympeästi vastannut jotakin siihen suuntaan etteivät laukut olleen hänen ongelmansa, eikä niitä enää saisi siitä koneesta jossa Katien olisi pitänyt olla. Se tunne, joka Katielle oli päällimäiseksi jäänyt, oli, että kaikki oli vain hänen vikaansa, eikä hänen pitäisi häiritä kun muillakin oli kiire.
Laukut yllättäen eivät koskaan olleet menneet mihinkään koneeseen, joka sitten selvisi kun Katie pääsi meille asti. Katie oli Oulussa ja laukut olivat Charles de Gaullella, josta ne onneksi saapuivat joko seuraavana tai sitä seuraavana päivänä.
Toki omaan tympeään suhtautumiseeni vaikuttaa moni asia, jotka eivät itseasiassa ole missään tekemisissä tämän lentokentän tai Air Francen kanssa, mutta monet omat kokemuksemme ja Katien katastrofaalinen matka tänne ovat jättäneet lähtemättömän jäljen. Nyt on kello kuitenkin jo puoli yhdeksän aamulla enkä ole vieläkään nukkunut yöunia, joten ajatus ei ihan kulje. Jätän teidät tähän katkeran tilityksen kalkkiseen jälkikatkuun!
-Anna
